Noormarkun yläasteen oppilaiden kertomuksia kansainvälisyyskokemuksistaan

Hannele Ahlroos

 
Matka Hampuriin

Keväällä 2005 olimme 22. – 29.4 välisenä aikana retkellä Saksassa. Se jäi mieleen varsin hyvin kaikkine yöpymisineen bussissa, saksalaisten kanssa keskusteluineen ja hauskanpitoineen. Lähdimme perjantaiaamulla suurin piirtein kuudelta kohti Turkua, josta jatkaisimme matkaa laivalla Tukholmaan, josta taas ajaisimme bussilla Ruotsin läpi Tanskaan ja Tanskasta Saksaan.


Matka sujui hyvin, eikä suurempia kommelluksia tapahtunut. Saavuimme lauantaiaamuna Saksaan, jossa kevät oli jo huomattavasti pidemmällä kuin rakkaassa rapaisessa Suomessamme. Saapuessamme Hampuriin alkoivat ensimmäiset paniikinoireet tulla esiin. Ajoimme ensin Theodor-Haubach-koululle, jossa kyydistä jäi yksitoista oppilasta. Matkaa jatkettiin siitä Geschwister-Scholl-yhteiskoululle.


Kouluilla tapasimme majoittajamme ja huoltajaoppilaamme. Vietimme sekä lauantain että sunnuntain yhdessä majoittajaperheidemme ja huoltajaoppilaidemme kanssa. Maanantaina menimme kouluun, jossa osallistuimme huoltajaoppilaidemme tunneille. Puoliltapäivin menimme Altonan raatihuoneelle, jossa söimme ja saimme kuulla Altonan kaupunginosasta.


Raatihuoneelta lähdimme ostoksille. Illalla vietimme aikaa GSG:n tiloissa, minkä jälkeen palasimme majoittajiemme luokse. Tiistaita vietimme koulussa puoleenpäivään asti. Tämän jälkeen söimme lounaan ja lähdimme sitten katselemaan kaupunkijunalla nähtävyyksiä. Tämän kierroksen jälkeen menimme ostoksille


Keskiviikkona lähdimme heti aamulla Bremeniin, jossa vierailimme erittäin mielenkiintoisessa tiedekeskuksessa nimeltä Universum. Tiedekeskuksen jälkeen katselimme Bremenin kaupunkia. Palattuamme Bremenistä kävimme kaupungilla ja palasimme sitten kotiin pakkaamaan matkalaukkumme valmiiksi. Torstai oli viimeinen päivä Hampurissa. Aamulla kiertelimme kaupungilla ostoksilla. Keskipäivällä sitten hyvästelimme saksalaiset ystävämme ja lähdimme paluumatkalle. Vietimme yön bussissa. Aamulla sitten saavuimme Tukholmaan, josta palasimme laivalla Turkuun. Myöhemmin illalla pääsimme kotiin asti


Matkasta jäi mukavia ja vähemmän mukavia muistoja, mutta enemmän niitä mukavia. Tämä tällainen vierailu on oikein loistava keksintö, ja toivon, että se jatkuu vastaisuudessakin. Olisi ikävää, jos riistäisimme tulevilta sukupolvilta mahdollisuuden tavata oikeita saksalaisia ja yrittää luoda vahvoja ystävyyssuhteita heidän kanssaan.


Sini Saustamo


Saksalaiset Suomessa

Syksyllä 2005 saksalaiset "vaihto-oppilaamme" tulivat Noormarkkuun. Monilla oli vielä koulupäivä kesken, kun puhelimeen tuli viesti tai soitto, jossa kerrottiin saksalaisten saapuneen koulumme pihaan. Saksalaiset ottivat matkalaukkunsa linja-autosta ja löysivät majoittajaoppilaansa. Siitä matka jatkui kaikilla vanhempien tai opettajien kyydillä kotiin. Itse istuin autoon Jasminin ja Tobiaksen kanssa. Huonejaot menivät niin, että Tobias sai itselleen oman huoneen ja Jasmin tuli minun huoneeseeni. Tunnelma oli jännittynyt ja kukaan ei uskaltanut avata suutaan. Vietimme illan perheeni kanssa ja tutustuimme toisiimme paremmin.


Seuraavana päivänä eli siis tiistaina olimme aamupäivän koulussa, josta sitten jatkoimme Noormarkun kunnantalolle. Siellä saksalaiset toivotettiin tervetulleiksi Noormarkkuun. Saimme kaikki munkit ja limsat. Tiistai-ilta kului yhdessä porukalla nuorisotalolla ja ulkona oleskellessa. Keskiviikkona satoi kaatamalla koko päivän. Matkustimme Nakkilaan Villilän studiolle. Meidät jaettiin kahteen ryhmään: suomalaiset ja saksalaiset. Pääsimme kiertelemään ympäri studiota opastuksella ja kuulimme paljon elokuvien teosta. Tutustumiskierroksen jälkeen menimme Poriin keilaamaan. Illallakin satoi vielä kaatamalla ja päätimme pitää elokuvaillan. Elokuvan valinta osoittautui melko hankalaksi, koska meidän piti löytää elokuva, jossa on suomenkielinen tekstitys ja puhe saksaksi. Lopulta löysimme yhden elokuvan ja sitä sitten katselimme tyytyväisinä. Torstaipäivä oli erittäin kylmä, mutta se ei oikeastaan haitannut, sillä olimme tutustumassa SAMK:iin eli olimme sisätiloissa. SAMK:in jälkeen kävimme Yyterissä kastelemassa varpaitamme mereen. Perjantaina istuimme koulussa ja saksalaiset katsoivat videon, jonka me olimme kuvanneet, kun olimme Saksassa.


Lauantaina käväisimme grillaamassa ja uimassa Riian mökillä pienen porukan kanssa. Kun tulimme sieltä takaisin, saksalaiset pakkasivat tavaransa valmiiksi seuraavan aamun lähtöä varten. Kävelimme vielä Noormarkun kylälle pitämään hauskaa ja katsomaan muita saksalaisia. Pääsimme kotiin ja nukahdimme. Seuraavan aamun tunnelma oli surullinen, sillä kaikki tiesivät, että tulee lähdön aika. Saavuimme koulun pihalle ja halailimme kaikki läpi. Päästimme vielä muutamat kyyneleet, kun linja-auto lähti pois.